Ensimmäisellä viikolla Dr. C. Griffin ja Dr. P. Hill luennoivat ihon autoimmuunisairauksista. Käytännön harjoituksissa oli aiheena video-otoskopia. Immuunivälitteiset ihosairaudet jaetaan autoimmuunisairauksiin, joissa immuunijärjestelmä ei tunnista omia rakenteita ja hyökkää niitä vastaan sekä sekundäärisiin immuunivälitteisiin sairauksiin, joissa elimistölle vieras antigeeni käynnistää kudosvaurioon johtavan immunologisen reaktion. Autoimmuunisairaudet ovat koiralla ja kissalla harvinaisia. Autoimmuunisairautta voi epäillä anamneesin, kliinisen tutkimuksen ja sytologian perusteella, mutta diagnoosi varmistetaan ihobiopsioilla. Hoito perustuu immunosupressiiviseen lääkitykseen.
Pemfiguksella tarkoitetaan autoimmuunisairauksien ryhmää, jossa muodostuu autovasta-aineita epidermiksen soluja liittäviä desmosomeja vastaan. Seurauksena on akantolyysi, keratinosyyttien irtoaminen toisistaan. Pemfigus foliaceus (PF) on yleisin koirilla ja kissoilla esiintyvä autoimmuuni ihosairaus. PF on pinnallinen pemfigus, joka on tärkeää osata erottaa pyodermasta. PF:ssa muodostuu papuloita ja pustuloita, jotka voivat kattaa useamman karvatupen alueen sekä kellertäviä rupia. Pyodermaa todetaan yksittäisten karvatuppien alueella. PF esiintyy symmetrisesti naaman alueella, kuonon päällä, korvalehdissä, kirsussa, polkuanturoissa ja kissalla lisäksi kynsivalleissa. Pyodermaa ei tavallisesti esiinny korvalehdissä, polkuanturoissa tai kirsussa. Pustulasta tai ruven alta otetussa sytologisessa näytteessä todetaan PF:ssa non-degeneratiivisten neutrofiilien ympäröimiä akantosyyttejä eli irronneita, pyöristyneitä, halkaisijaltaan n. 5 x neutrofiilin kokoisia keratinosyyttejä, joiden tuma sijaitsee solun keskellä. Pyodermassa todetaan fagosytoituja ja ekstrasellulaarisia kokkibakteereita, degeneratiivisia neutrofiilejä sekä rikkoutuneista neutrofiileistä peräisin olevia tumajuosteita. Kroonisissa tulehduksissa todetaan makrofageja. PF:n aikaansaamat vauriokohdat voivat sekundäärisesti tulehtua ja toisaalta pyodermassa voi esiintyä yksittäisiä akantosyyttejä.
Pemfigus erytematosus tulee naaman alueelle ja on valolle herkkä. Pemfigus vegetans (panepidermal pustular pemphigus) on koirilla hyvin harvinainen. Vauriot muistuttavat naaman alueen PF:ssa esiintyviä, mutta voivat olla syvempiä ja muuttua syylämäisiksi. Paraneoplastinen pemfigus on harvinainen, kasvainsairauksien yhteydessä esiintyvä sairaus, jossa voidaan todeta pemfigus vulgariksen ja erytema multiformen piirteitä. Pemfigus vulgaris on vakava, harvinainen, syvä pemfigus. Taudissa tulee eroosioita ja ulseroita mukokutaanisesti sekä suuonteloon.
Autoimmune Subepidermal Bullous Diseases (AISBD)-sairauksiin kuuluvat Bulloosi pemfigoidi, limakalvopemfigoidi, Epidermolysis bullosa acquisita, Epidermolysis bullosa junctionalis acquisita, bulloosi systeeminen lupus erytematosus tyyppi I ja sekamuoto AISBD:stä sekä lineaarinen immunoglobuliini A-ihosairaus. Näissä hyvin harvinaisissa sairauksissa muodostuu autovasta-aineita tyvikalvon rakenteita kohtaan, minkä seurauksena kiinnitys irtoaa ja muodostuu rakkuloita ja ulseroita polkuanturoihin, limakalvoille, suuonteloon, mukokutaanisille alueille ja korvalehtiin. Oletusdiagnoosiin pääsee kliinisen kuvan, sytologian ja koepalan avulla, mutta kliinikon käytössä ei ole autovasta-aineita ja vasta-aineita määrittäviä menetelmiä, joiden avulla pääsisi tarkkaan diagnoosiin.
Lupus erytematosus-ryhmän sairauksissa esiintyy kudosvaurioita tyvikalvossa. SLE (systemic lupus erythematosus) on polysysteeminen autoimmuunisairaus, jossa esiintyy iho-oireita, kuumetta, polyartriittia, proteinuriaa/glomerulonefriittiä ja hematologisia muutoksia. Koiralla polyartriitti on yleisintä (75 % tapauksista), kissalla taas anemia (57 %). SLE:llä on geneettinen tausta. Infektio, UV-valo ja lääkkeet voivat altistaa taudille. Seerumin antinukleaarisiin vasta-ainetuloksiin (ANA) on suhtauduttava varauksellisesti, mutta mitä korkeampi tiitteri sitä todennäköisempi tauti on. Vääriä positiivisia tuloksia voivat aiheuttaa esim. leishmanioosi, reumatoidi artriitti, bakterielli endokardiitti, kasvain, pemfigus, dirofilariaasi, bartonelloosi sekä erlichioosi. Lisäksi n. 10 %:lla terveistä koirista todetaan matala ANA-tiitteri. CLE (cutaneous lupus erythematosus) eli DLE (discoid lupus erythematosus) tulee tavallisesti kirsun ja naaman alueelle. Kirsun pigmentti vaalenee, mukulakivirakenne häviää, lisäksi esiintyy punoitusta, eroosiota, ulseraatiota ja rupia. UV-valo voimistaa muutoksia. Vesikulaarinen CLE on vakava, keski-ikäisellä colliella ja shetlanninlammaskoiralla esiintyvä sairaus, jossa todetaan vesikkeleitä, bullia ja laaja-alaista ulseraatiota. Eksfoliatiivista CLE:tä esiintyy nuorilla lyhytkarvaisilla saksanseisojilla, joilla todetaan laaja-alaista hilseilyä naaman, korvien, selän ja rungon alueella sekä fissuroita/ulseroita kintereissä ja kivespusseissa.
Dermatomyosiitti on perinnöllinen, yleensä nuorella colliella tai shetlanninlammaskoiralla esiintyvä sairaus. Rupia, eroosioita, arpisia, karvattomia, hilseileviä alueita todetaan tyypillisesti naamassa ja hännänpäässä. Vesikkeleitä todetaan harvoin. Myosiitti tulee yleensä ihovaurion jälkeen. Taudinkuva aaltoilee.
Alopecia areatassa eli pälvikaljuisuudessa kudosvaurio kohdistuu karvafollikkelin karvasipulia ja alinta osaa kohtaan. Karvattomia alueita esiintyy tyypillisesti naaman alueella. Kutinaa tai punotusta ei esiinny.
Uveodermatologinen syndrooma on harvinainen sairaus, jossa vasta-ainereaktio kohdistuu melanosyytteihin. Seurauksena on granulomatoottinen uveiitti ja depigmentoiva dermatiitti. Tyypillinen potilas on nuori tai keski-ikäinen. Taudin on todettu olevan geneettistä perua akitalla, mutta tautia esiintyy myös muilla roduilla. Yleensä todetaan akuutti bilateraalinen uveiitti. Iho-oireet tulevat tavallisesti silmäoireiden jälkeen. Depigmentaatiota todetaan kirsussa, naamassa, huulissa, silmäluomissa, anturoissa, kivespusseissa, peräaukossa ja kovassa kitalaessa. Kirsun mukulakivirakenne voi hajota.
Toisen viikon luennoitsijoina toimivat Dr. D. Lloyd, D.r D. Grant, Dr. J. Littlewood, D.r M. Lawton, Dr. O. Fisher ja Dr. I. Schwedenwein. Kertasimme kursseilla I-III oppimaamme, kävimme läpi epätyypillisiä dermatologisia tapauksia, hygienia-asioita sekä hankalia infektioita ja opiskelimme lintujen, matelijoiden, kalojen ja hevosten dermatologiaa. Käytännön harjoituksissa opiskelimme pustulaaristen, erittävien ja nodulaaristen muutosten sytologiaa. Lajista riippumatta tulisi pyrkiä mahdollisimman pian tarkkaan diagnoosiin. Diagnosointi vaikeutuu huomattavasti, jos muutokset pääsevät kroonistumaan. Hankalien infektioiden estämisessä hyvän hygienian ja antibioottien maltillisen käytön merkitys korostuu.
Kiitos apurahasta!
Ell Lotta Pänkälä