Osallistuin AOVET-kurssille Masters in Operative Treatment of Craniomaxillofacial Trauma and Reconstruction, Davosissa, Sveitsissä, 14.–17.12.2014. Pieneläinten suu- ja leukakirurgian vastaavaa kurssia ei ole aiemmin järjestetty Euroopassa ja vain kerran USA:ssa. Kuulin ensimmäisestä kurssista hyvää palautetta amerikkalaisilta kolleegoiltani.
Kurssipäivät koostuivat sekä luennoista että käytännön harjoituksista. Kurssin vetäjinä toimivat Randy Boudrieau DVM, DiplACVS (Tufts University, Boston, USA) ja Christopher Snyder DVM, DiplAVDC (University of Wisconsin, USA). Lisäksi kurssilla oli neljä muuta opettajaa ja luennoitsijaa, joista kaksi oli kirurgian diplomaatteja ja kaksi hammasdiplomaatteja. Osallistujat olivat suu- ja leukakirurgiasta kiinnostuneita eläinlääkäreitä, hammasdiplomaatteja tai heidän residenttejään useasta eri maasta.
Luennot olivat keskimäärin hyviä, mutta luennoitsijoiden välillä oli suuria eroja. Jotkut luennoitsijat eivät pysyneet aiheessaan ja hampaisiin erikoistuneille eläinlääkäreille, joita kurssilla oli paljon, muutamat luennot olivat perustasoa. Humaanipuolen suu- ja leukakirurgin luento oli amerikkalaiseen tyyliin hauska ja vauhdikas, mutta luennolla käsiteltyjä asioita ei voi soveltaa eläinlääketieteeseen. Hammasdiplomaatit Christopher Snyder ja Philip Hennet pitivät parhaat luennot.
Leukamurtumien korjausleikkauksissa potilaalle tehdään pharyngotomia, jonka kautta intubaatio suoritetaan ja siten intubaatioputki ei estä purennan tarkastusta operaation aikana. Kurssin aluksi harjoiteltiin uutta vaihtoehtoista tekniikkaa, transmylohyoid orotracheal intubation. Tekniikka on julkaistu 2014 Veterinary Surgery-lehdessä.
Kurssilla käsiteltiin erityyppisiä leukamurtumien korjausmenetelmiä. Oli mielenkiintoista kuulla kurssin eri opettajien välillä eriäviäkin mielipiteitä. Me hampaisiin erikoistuneet eläinlääkärit käytämme ensisijaisesti hampaiden ympärille rakennettavaa serklaasikehikkoa, joka toimii perustana paikka-aineesta rakennettavalle suukipsille (interdental wiring and composite splint). Tämä menetelmä sopii erityisen hyvin mandibulan rostraali- tai keskiosan murtumille. Kirurgiaan erikoistuneet ohjaajat mieluummin ottivat poran, levyt ja ruuvit käyttöön.
Ensimmäisenä päivänä luentojen jälkeen harjoittelimme serklaasin käyttöä (interfragmentary wiring) yksin tai muiden korjausmenetelmien lisänä erityyppisissä mandibulan ja maksillan murtumissa. Intraoraalikipsin sekä maksillo-mandibulaarisen fiksaation käyttö leukamurtumien hoidossa olikin minulle ennestään tuttua ja siksi keskityin pääasiassa murtumien korjaukseen minilevyjen avulla. Käytännön harjoitukset tehtiin kahden hengen työpareina ja ohjaajia oli riittävästi paikalla.
Kolmen päivän kurssi oli varsin intensiivinen ja kaikki päivät olivat vähintään 10 tunnin mittaiset. Ennen kurssin alkamista ehdin käydä laskettelemassakin. Joulukuussa alarinteet olivat lähes lumettomia, mutta huipulla suksi luisti mainiosti.
Kiitän Suomen Eläinlääkäripraktikkoja saamastani matka-apurahasta.
Eva Sarkiala ELT, dosentti, DiplAVDC, DiplEVDC